Sukukokoukset

Ensimmäisen yhteen tulemisen sukujuurten etsimisen merkeissä katsotaan tapahtuneen Anna Rämön järjestämien kesäjuhlien yhteydessä Lopen Läyliäisissä 18.08.1990. Paikalla oli yli 60 suvun edustajaa.

·  Toiseen sukujuhlaan kokoonnuttiin Vammalan Ellivuorella 17.08.1991 ja mukana oli 144 henkilöä.
   Alfons Ukkonen toimi aktiivisena ja varmisti seuran hallituksen perustamisen.

·  Ellivuorella kokoonnuttiin myös seuraavana vuonna. Silloin 9 vuotias Elias Ukkonen osoitti jo hallitsevansa harmonikan soiton taidon.

·  Ukkosen Sukuseura; Koukunniemi - Lohijoki r.y. perustettiin Riihimäellä 6.03.1993 ensimmäisenä puheenjohtajanaan Pauli Inkinen.

·  Riihimäellä kokoonnuttiin 13.8.1994 sukujuhlien merkeissä ja samalla juhlittiin Alfonsin 70 vuotispäiviä Aikamiehet kuoron sävelin.

·  20.4.1995 seuramme rekisteröitiin virallisesti yhdistykseksi.

·  Seuraavana vuonna 10.8.1996 kokoonnuimme Tallinan risteilyn merkeissä.

·  9.8.1997 vietettiin Ukkosen suvun sukukokous Nakkilan Järvikylässä Terttu ja Jaakko Ukkosen kauniissa pihapiirissä.

·  9.8.1998 kokoonnuttiin Tampereelle ravintola Calaxiin yli 100 henkilön voimin.

·  15.8.1999 Sukujuhlat saatiin viettää Irma ja Pertti Varjotien kodissa Espoossa.

·  23.7.2000 kokoonnuttiin Suontaustan museossa Eurassa.

·  29.7.2001 kokoonnuttiin Lempäälässä hotelli Kanavassa.

·  27.7.2002 kokoonnuttiin Savonlinnassa Ritalanmäen opistolla.

·  26.7.2003 kokoonnuttiin Hauholla Lautsian lomakodin tiloissa.

·  8.8.2004 kokoonnuttiin Tampereella ravintola Soutupaviljongissa.

·  24.7.2005 kokoonnuttiin Tampereella ravintola Soutupaviljongissa.

·  30.7.2006 Sukukokous ja Sukujuhla vietettiin Kangasalalla Äijälän kulttuurikeskuksessa.

·  29.7.2007 kokoonnuttiin Karhiniemen kartanossa Huittisissa.

·  16.8.2008 kokoonnuttiin Villilän kartanossa Nakkilassa

·  15.8.2009 kokoonnuttiin Raumalla Hotelli Cumuluksessa.

·  14.8.2010 kokoonnuttiin Kauttuan Klubilla, Kauttualla

·   13.08.2011 kokoonnuttiin Hotelli Ellivuori / Sastamalassa

·  2012 kokoonnuttiin Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa Huittisissa

·  2013 kokoonnuttiin Yhteiskoululla Hämeenkyrössä

·  2014 kokoonnuttiin hotelli Cumuluksessa Raumalla

 

Seuraava sukukokous

 

Ukkosen sukuseura ry :n sukukokous on Ikaalisten Kylpylässä 12.8.17 alkaen klo 13.00.

 

Kokouksessa ovat esillä sääntömääräiset asiat. Ruokailu 20€ (alle 15v 10€, alle 5v ilmainen). Lisäksi musiikkia, arpajaiset.

 

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 5.8.17: Raimo Honkasalolle (040 – 720 8732 )

Tuija Ukkoselle (040-753 4241)

 

Tervetuloa!

Sukuseuran hallitus

Sukujuhla ja sukukokous on pidetty vuosittain ja hallitus on kokoontunut syksyllä ja keväällä.